sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kotiseminaari 15.11.2015

Ilmoittauduin Nukkekotiyhdistyksen Kotiseminaarin Peitto-pajaan 
(Rautalangalla ryhdistetyt tekstiilit) vetäjänä Teija Salminen.

Pajassa tehdään peitto sänkyyn, tyyny 
sekä isoäidin neliöistä virkattu torkkupeitto.

 Kiva juttu, mutta juuri tuona päivänä meille tulikin 
uusi vaihto-oppilas ja sekoitti vapaapäiväni. 
Pikku hiljaa olen työskennellyt hyvien ohjeiden perusteella itsekseni.

Valmistakin on syntynyt...

Virkkaus olikin kivaa telkkarin ääressä, 
mutta käsialani ei ole kovin siroa -käytin 0,75 koukkua...
ja peitosta olisi tullut valtava kolmella värillä.

Näistä saan tuunattua tyynyt Rauhalle yksiöön. 

Sitten tartuin peittohaasteeseen.
Minulla on ompelukone, mutta ei "laukaisuvalmiina".
Käsin siis pistelin -TV:n ääressä iltaisin.

Viikolla valmistui rautalangalla ryhditetyt tyynyt.
Kivasti saa muotoiltua asentoon.

nään sain valmiiksi myös rautalangalla tuetun täkin. 
Ja Rauha pääsi vaihdoin omaan sänkyyn Yksiössään... 
Täällä ei taideta käyttää pussilakanoita ollenkaan :)
Petaamista ei saisi jättää tekemättä, 
kun sänky on olohuoneessa...


Muuten kaikki onkin kesken...

Kiitos Teijalle erittäin hyödyllisestä ja kivasta pajasta!



1. adventin luukkuvaihto 29.11.2015

Tästä on hyvä aloittaa joulun odotus!

Vaihdoimme Airi Keräsen kanssa 1. adventtipäivän paketit.

Airin paketti tuli hyvissä ajoin marraskuun alussa, 
sitä piti varjella hyvässä tallessa piiiitkään.
Omani sain postiin kuun puolivälissä. 

Vasta illalla ehdin avaamaan 
ja paketista löytyi itse valetut kynttilät!


 
Pakkasin hänelle lasipurkillisen tekemiäni 
vaahtokarkkeja ja jouluisen koristeruukun.


Tänä vuonna en uskaltanut ottaa montaakaan luukkua 
loka-marraskuun kiireiden takia.
Oikeastaan minulla on nyt vähän laajennettuna 
adventtikalenteri  :)

Kiitos Airi!

Hyvää adventtia kaikille!

perjantai 13. marraskuuta 2015

Decal-siirtokuva kerhoilta

Keskiviikkona oli kerhoilta Lahdessa ja 
Nina Aalto opasti meitä Decal-siirtokuvakalvojen käytössä.

Hän oli tehnyt meille ihanan arkin jouluisia kuvia 
ja esikäsitellyt ne valmiiksi. 
Me siis pääsimme suoraan liimauspuuhiin!

Samoilla kuvilla saatiin aikaan monenmoisia erilaisia jouluastioita.
Tässä minun tuotokseni.


Oi se olikin kivaa! 
Posket heloitti ja väsymys kaikkosi :)

KIITOS NINA!

Nyt vain odotellaan tammikuuta ja jatkokurssipäivää...



maanantai 9. marraskuuta 2015

Roskahaaste / Lahti Kätevä Tekevä -messut 31.10.-1.11.2015


Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ry heitti Roskahaasteen:


Haastamme koko jäsenistömme miettimään 
mitä kaikkea nukkekotiin voi tehdä kierrätysmateriaaleista. 
Tämä ei ole kilpailu vaan haaste teille 
- kaikki ideat ovat tervetulleita!


Tee haaste-esine käyttäen jotain ”roskaa”. 
Valmis esine ja alkuperäistä vastaava ”roska”
eli haastetyöt esitellään 31.10.-1.11.2015
Lahden Kätevä-Tekevä -messujen yhteydessä
Lahden messukeskuksessa
järjestettävillä Lahden Nukkekoti- ja Nukkemessuilla.




Monenlaisia roska-ideoita löytyi. 
Nuo Lauran dödöpalloideat olivat ihan huippuja!


Näissäkin on kaikissa käytetty kierrätys/roskamateriaaleja.
Nämä keräsin näyttelyyn nukkekodistani. 
Osa omatekemiäni ja osa saatuja/ostettuja.


Myös minä tartuin haasteeseen. 
Tein WC-pöntön Mirja Saukonojan ohjeilla 
kananmunakennon osista + helmestä. 
Käytin tuon wc-istuimen Suuren Snadin Istuin-kisatyöhöni
joten tämä sama työ jatkoi siis Lahteen esille.





Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ry juhlisti 10 vuotista
toimintaansa laajalla Iloa elämään pienistä asioista! -näyttelyllä. 
Esillä oli lähes 100 erilaista isompaa ja pienempää taloa ja roomboxia.

 Tässä näyttelyn antia:
(klikkaa isommaksi, osa kuvista vähän vauhtitärähtäneitä) 






Näyttelyn vetonauloina monta upeaa taloa.
Pirkko Hagelbergin talot



Kristiina Siren-Yrjölä 50-60-luvun Lundby 
Leena Saikko Muusikon talo 
Maija-Leena ja Pertti Oksanen Rauhala
Heidi Veräjäntausta Barbie-talo 
Pienoishuonekisoja on järjestetty vuodesta 2010 
ja näytteille oli saatu joka sarjasta töitä.

2010 vapaa aihe

2011 Siivous ja lapsilla vapaa aihe

2012 Torikojut aikuisilla ja lapsilla



2013 Kesäpesä


2014 Työnurkka


2015 Yksiö


Lisäksi oli paljon jäsenistön pienempiä töitä.




Wellamo-opiston kirjakurssin tuloksia
Myyntipuolellakin oli vilskettä


Anette Rajamäen myyntipöydän esittelyhuoneet
Nyt on tämän vuoden messut paketissa osaltani.
Turun Aboa Vetus näyttelyyn en varmaankaan ehdi tänä vuonna.

Kiitos että selasit tänne asti ;)

Toivottavasti oli mieluista katseltavaa.


PS. Mistä ihmeestä Blogger ottaa valmiiseen pohjaan
valkoisia palkkeja teksteihin, ylimääräisiä rivejä jne
kun tekstipohjassa ne näyttää ihan oikein olevan. 
Miten ihmeessä ne korjataan???