lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulunaikaa ja Adventtivaihdot 2017


Joulukauden hittituote -tonttuovi- 
kolahti minulle vasta viime metreillä.


Pohjalaisen Tarjan kurssilla marraskuun lopussa
innostuin todella
ja kotona valmistui aiemmin aloitettu 
Marian ohjeen mukainen kaupunkitontun ovi 

sekä maalaistontun ovi, johon kovasti tykästyin.

Idea tehdä tonttuovia joulukortin sijasta oli hieno, 
mutta aika ei moiseen riittänyt, 
mutta painatin omasta harmaastani kortin -käyhän se niinkin :)

Lisäksi ehdin tehdä vielä neljä ovea ennen joulua.
Itsenäisyyspäivän etkojen isäntäperheelle

Musta-valkoisen ystävälle
Kukkienystävälle


Parhaalle ystävälleni

Minijoulukalenteri on parasta mitä tiedän joulunodotuksessa
mutta nyt ei ollut aikaa 24 luukun tekemiseen. 
Vaihdoin kuitenkin Taijan ja Maaritin kanssa 
saaden aikaan Adventtivaihdon.

Maaritin paketit avasin ensin. 
Ensimmäisenä adventtina paketista löytyi 
pehmoinen huopa, sydänkoriste ja piirakkavuoka.

Toisen adventin paketista paljastui 
ihana ikkunakoriste, tarjotin ja ruusu. 

Kiitos Maarit ihanista paketeista!


Minä pakkasin Maaritille pienen talon ja kynttilät 
sekä punomani korin, jossa kurpitsa- ja joulutähtikoristeita.






Taijan paketista löytyi 3. adventtina 
tontulle upea joulusukka.


 4.adventtia en jaksanut odottaa 
vaan avasin paketin jo aatonaattona. 
Paketista paljastui tontulle makoisia joulutorttuja.

Kiitos Taija ihanista paketeista!

Taijalle minä pakkasin myös punomani korin fleecepeitteellä 
 sekä nipun vanhoja kirjoja, vaahtokarkkeja lasipullossa 
sekä lupaamani sulkispallot 
-enää vain mailat puuttuvat ;)

Pikkujoulujakin vietimme sekä Järvenpään Miniryhmässä 
että Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien kanssa Lahdessa.

Molemmissa vaihdettiin paketit ja minulle osui Järvenpäässä
Leilan paketista tauluja ja matto -juuri sopivasti yksiö projektiin
(joka siis on vasta aluillaan).

Edellisjouluna Lahdessa aloittamani bunkamatto valmistui 
juuri sopivasti täksi jouluksi :)

Lisäksi Leila lahjoitti minun miehille paidan, 
Sirkka turkoosia nupukkia ja joulupunosta ja 
Sari kuparialustoja ja minipaketista paljastui kynttiläsetti. 
Kiitos kaikille lahjoista!

Lahdessa kokeilimme himmelien tekoa
-minä puuhailin jouluavustajana 
ja sain aikaan vain helmihimmelikoristeen.

Tontunkorista sain ihanan setin joulutarvikkeita.

Jouluna voisi ministellä vaikka kuinka
-olisipa vain enemmän aikaa!


perjantai 29. joulukuuta 2017

Tuohitöitä tekemässä

Marraskuussa Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajilla 
oli ilo tarjota harrastajilleen lahtelaisen 
Marjatta Flander-Airolan eli Tuohi Muorin 
opastusta tuohitöiden saloihin.

Tässä Tuohi Muorin tuomia ihania mallitöitä.











Tuohi Muori piti ensin lyhyen keskiviikko-kerhoillan, 
jossa harjoittelimme punontatekniikkaa paperinauhoilla.

 Harjoittelua vaaditaan lisää, 
jotta pääsee Tuohi Muorin minikokoon.


Aloituksesta viimeistelyyn meni parisen tuntia.

Kurssipäivänä tehtiin ihan oikeasta tuohesta pienempää kokoa.

Ensin pieni vasu, joka oli hyvä kertaus kerhoillan oppeihin. 

Sitten kokeiltiin virsujen tekoa.
Virsuissa vasta olikin taittelemista ja päättelemistä, 
minun aivoihin ei mennyt puhe 
eikä kyllä mallista katsominenkaan :)




Ihan itte on kuitenkin tehty!
 Rianna esittelee kurssituomisiani

Kurssipäivänä valmistui paljon hienoja vasuja ja virsuja.
Sekä jokunen punottu kirjanmerkkikin.





torstai 28. joulukuuta 2017

Minikurssiviikonloppu

Hanna Meronen piti marraskuussa 
Tikkurilassa ihanan minipuuhaviikonlopun, 
johon sisältyi kaksi kurssia ja neljä aihetta. 
Minä osallistuin molempiin kursseihin, 
mutta tuohikurssin takia jäi lauantai väliin. 
Ehdin kuitenkin kerrata Hannan opastuksella huovutusta.


Edellisen kerran jälkeen vannoin ettei huovutus ole minun juttuni, 
mutta vannomatta paras :) nyt sain kettu-koiran tehtyä :) 

Oikealla 1. kerran oliot :)
 Sunnuntaina pääsin puuhaamaan kasvien parissa 
ja tein Hannan mallien mukaan jouluruusun.


Tästä jouluruususta ja kettu-koirasta on Riannalle pitkään iloa.
Ihana viikonloppu pelkkää ministelyä!




tiistai 19. joulukuuta 2017

Puistossa tapahtui Lahden Kätevä ja Tekevä 4.-5.11.2017

Minun syyskauden messuilut päättää perinteisesti
Pyhäinpäivän viikonloppuna pidettävät Lahden Nukkekotimessut, 
jotka järjestetään Kätevä-Tekevä messujen yhteydessä.

Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ovat perinteisesti koonneet sinne näyttelyn. 
Tänä vuonna ideoimmekin nukkekotien tuomisen vastapainona 
Puistossa tapahtuu-teemanäyttelyn, 
johon voisi tuoda myös pienempiä osasia esille.

Tätä näyttelyä silmällä pitäen tehtiin 
Superviikonloppuna puita, vesiaiheita ja valopylväitä. 
Näyttely puistoon tarvittiin kuitenkin paljon muuta 
mm. kojuja, kesäteatteri, sirkus, leikkipuisto 
ja valtava määrä puistossa kävijöitä ja markkina-asiakkaita. 
Kokoamiseen tarvittiin myös iso joukko innokkaita pystyttäjiä. 
Perjantaina ennen messujen alkua ahkeroitiin yli 6 tuntia, 
mutta ajasta viis -koottiin upea puistokokonaisuus, 
jopa yhdeksän pöydän verran!

Pystytysväki ihastelee


Tässä messupäivien kuvia ja yksityiskohtia näyttelystä.
























Minä ehdin koristella puut näyttelyyn
eli tehdä linnunpöntöt ja maisemoida maaston.

 Päivi Variksen myyntipöydässä kävi yllättävä väsähdys :)

Tätä Anette Rajamäen myyntipöydän roomboxia ihailen joka kerta!

Sunnuntaina messujen jälkeen kävi kuhina
-tunnissa oli puisto purettu!