tiistai 23. kesäkuuta 2015

"Unelmamuutto" -yksiön työvaiheita

Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat Ryn 
vuoden 2015 pienoishuonekilpailun 
aihe oli Yksiö eli "Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone..."

Lupauduin jo syksyllä osallistumaan kisaan, 
olinhan hallituksessa miettimässä aihettakin.
Ensi-ideana Yksiö tuntui erittäin kivalta,
mutta kun aloin tutkimaan maksimimittoja
huomasin yksiön tulevan tosi pieneksi 1:12 koossa.

Työn piti siis mahtua kopiopaperilaatikkoon
ja max mitat olivat pohja 29x20cm, korkeus 22cm.
Siis todellisuudessa noin 10 neliön huone...

Yksiössä piti siis olla keittopaikka + tiskipöytä, vuode, vessa tms. ja asukas.
Tavaroiden 90% omatekoisia/tuunattuja ja vain noin 5 ostettua esinettä.
Mielellään myös valaistus.

Projektini alkoi taas Pinterestin ihanaa maailmaa tutkimalla,
lehtiä selaamalla ja lopulta tyttäreni ideoimana
päädyin tekemään hänen toivesisustusta siis Unelmayksiötä.
Kaikkeen ihanaan en kykene, joten pitää soveltaa...


Jo perinteisesti loppiaisen aikaan hahmottelin tilaratkaisua.
Sänky vasemmalle ja vessa ja keittiö oikealle. Tästä se lähtee...
Neitokin oli aiemmin löytynyt kirppikseltä.(Lego Scala-sarjaa)

Vasta hiihtoloman lopulla sain tilattua mieheni sahauspalvelusta seinät 6mm MDF-levystä
ja vinon etuseinän vuoksi tilajärjestys meni uusiksi...
Näin vai näin? Suunnitellaan, suunnitellaan...
Koosteen kuvat otettu helmikuun lopulla.
Maaliskuu oli käytännössä toimeton kuukausi, 
kaiken maailman muiden kiireiden vuoksi.

Vessanpöntön rakentamista aloitin jo syksyn Vantaan kurssilla,
sillä tiesin tarvitsevani sen tähän työhön.
Pikkuhiljaa sitä paklasin -hioin -paklasin...
Tapetit löysin varastoistani. Sahauspalvelussa lisättiin myös ikkuna-aukot.

Varsinainen rakentaminen ajoittui kokonaisuudessaan pääsiäiselle.  
Tähän saakka olin edennyt sunnuntaina 5.4.

Stressiä pukkaa: seinät irrallaan ja väliseinä kiinnittämättä,
valaistus puuttuu, jotta katon voi laittaa.
Ison ikkunan "pielet" ja asennus tekemättä, kattoikkuna maalaamatta,
keittiökaapistot ja vessaremppa aivan aloittamatta...

Tässä vaiheessa vaihdoin työn nimen "Unelmayksiöstä"
 "Unelmamuutoksi"...
Printtasin Facen Nukkekotiharrastajien sivuilta
Maarit Laakkosen jakamat banaanilaatikot ja muutto saattoi alkaa...

Positiivista: rappaus ulkoseinissä onnistui sittenkin 
(Lidlin kohotapetin korjausaine -kamalaa puukuitua seassa), 
sohvasänky valmis (puulevyä ja pahvia, kangas Turun messuilta).

Vessanpönttö valmistui monen vaiheen jälkeen 
-tehty kananmunakennosta! Mirja Saukonojan ohjeilla (Tikkurilan kurssi)

Kaikki osat kennosta paitsi nuppi ja säiliön taustapahvi

Melkein koko maanantain sain puuhata asunnon laitossa.

 Silti illalla (kuva klo 20:39) oli valmiina vasta keittiön alakaapisto
(pahvia, puulevy ja lundby lavuaari) ja iso ikkuna oli asennettu.
Väliseinä vielä irti -odottaa välikattoa tueksi ja välikatto taas valaistusta.

Pieni spurtti ja kolmen tunnin päästä (klo 23:30)...
Valot toimivat! Löysin Tigeristä "paristojouluvalot"
eli 30 pikkuruista lediä rautalangassa.
Ne niputin neljään sykkyränippuun: pallovalaisimeen, keittiön työvaloksi,
vessan peili- ja kattovaloksi. Pari yksittäistä jäi välikatolle loistamaan.
Katto liimattu, joten kun ledit rikkoutuvat, pitää koko systeemi purkaa...


Kun katto ja väliseinä olivat paikoillaan sain kiinnitettyä yläkaapin
(ostettu Milanosta ja tuunattu kulahtaneeksi).
Ikkunan eteen tein tason ruokailua varten, jakkara ostettu.
Kannu Mirjalta fimokurssilta -maalattu ja koristeltu tähdellä.
Hyllykön sängyllä tein Vantaan kurssilla (pahvi+kahvitikut)
ja Eiffel-tornin tuunasin kynsilakalla turkoosiksi.
Kaatunut maitopurkki tehty Lahden hartsikurssilla
ja rikkoutuneen kananmunan (pöydällä) tein fimosta.

Riina-tyttö onkin kantanut jo muuttolaatikoita sisään,
käynyt laittamassa hiuksensa (suoristuksessa huivin alla),
pukenut päälleen housut (kursittu trikoosta) ja villasukat (Maijalta)
näppäili Ipadia (pahvi+printti) ja joi termarista kaakaota (mustekynän kärki)
-valmistuukohan tämä asunto ikinä?

Vessaremppaa tehtiin sitten tiistai-iltana
valmista -tilanne ti yöllä 0:40
 WC: Lavuaarialtaan on tehnyt Leila Kivistö -maalasin valkoiseksi.
Poistoputki -pillimehun pilli -oli pakko juoda :)
Pyyhettä lavuaarissa taivutin/kovetin Paverpol-aineella.
Peili on joku rengas, johon upotin "korjauspeiliä"
Pullot helmiä ja pumppuosa hintalapun muoviosa.
Hana ostettu ja korotettu hamahelmellä.



Dream-kyltti ikkunalla Maritalta jouluvaihdossa.
Matto, verho ja keittiöpyyhe on tyynynpäällisestä leikattua ja
taulu seinällä Kodin Ykkösen mainoksesta :)
Vaahtokarkit pullossa fimosta, raastin tuikkumetallia 
ja kello nappi+printti -kaikki itse tehtyjä.
Lisäsin vielä purkin keittiöön (helmi+nasta), kasvitaimen ikkunalle,
Ikea-kuvaston (printti) suunnittelua varten 
sekä naulakon + pyyhkeen vessaan.


Kissakin tuotiin kotiin ja Riina lueskelee sängyllä Ikea-kuvastoa...

 Lasiliukuovet tein tiffanytekniikalla (vasen osa liukuu oikeasti -suojaksi)


Rakennustarkastaja kauhistui rakennusvirhettä (huomaatko sinä?)
 torstaina 9.4. klo 0:45 ja painui nukkumaan...

Aamulla 9.4. klo 7:45 virhe "unohdettiin"
ja yksiö todettiin riittävän luovutuskelpoiseksi.



Kriteereistä keittolevy jäi asentamatta,  
mutta oli varmaan tuolla muuttolaatikossa vielä ;)
(en ehtinyt tehdä, materiaalit kyllä kasassa)
ja muutenkin monta ideaa jäi toteuttamatta
- lisään niitä pikkuhiljaa nyt kun työ on palautunut minulle takaisin...

Selkeästi tyylini näyttää olevan selkeä 
ja nykyaikaa, muuta en taida osata tehdä.

Unelmamuutto suoritettu!


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Suvijuhlat 14.6.2015 Rysän Meripäivillä

Sankoin joukoin saapui väkeä tämän vuotisille Meripäiville Rysän niemen satamaan,
jossa vietettiin Suvijuhlia 14.6.2015.

Tässä Villa Hensvikin asukkaiden tarinaa päivästä.

Unto-eno saapui paikalle ajoissa 
ja asettui portin suuhun talkoohommaansa -järjestysmieheksi.

Pääsyliput tarkistetaan
Tessa, Toni ja Rianna jäivät hetkeksi juttelemaan pihamaalle.

Rantarysän baarin ympärille on jo saapunut ihmisiä
Rannallekin on kokoontunut juhlakansaa piknikille
ja auringonottoonkin.

Hei tuolla on vapaata, 
mennään sinne istumaan ennen kuin Suutari vie paikat.
He valloittavat pihalla vapautuneet tuolit.


Toni kertoo tytöille: 
Selvittelin hiukan ja historiaakin tällä tanssipaviljongilla on.
 Venäläinen aristokraatti Martinoff rakennutti aikoinaan 
Suomen suurruhtinaskunnan aikaan tänne Rysän niemelle 
pienen huomenlahjan rakkaalle morsianmelleen 
- siis tuon tanssipaviljongin. Aikaa siitä on kulunut 
ja nykyään rakennus tunnetaan nimellä Rysän karuselli.

Paviljongin yläpalkissa on huomenlahjan saaneen morsianmen 
muotokuva ja teksti "Invidia absit". 
Se tarkoittaa: Olkoon pahalla silmällä katsominen poissa täältä; 
pysyköön pahansuopaisuus, kateus ja katkeruus kaukana.

Oi miten romanttista, tytöt huokaavat.

Orkesteri Kaipuun Kavaljeerit ja upea ääninen solisti Laimi Lyydia
aloittavat ja lavalle ilmestyy ihailija, 
jota Juvonen yrittää saada tanssimaan tai poistumaan...


Istuessaan Tessa huomaa komean miehen istumassa paviljongin muurilla. 
Ihana mies, pääsisinpä hänen kanssaan tanssimaan... 
Kovasti vain nuo naiset parveilevat hänen ympärillään...
Tessa mietiskelee itsekseen.






Rianna houkuttelee Toniakin tanssimaan. 
Tule nyt...
Olkoon menneeksi..

Heidän tanssiessa Tessa istahtaa muurille, 
mihinkäs se komea miekkonen on mennyt? 
Cisse kuulemma nimeltään...


Sillä välin Unto-enolla riittää puuhaa.
Pojan nulikat kun tekevät pahojaan kiipeilemällä ja muilla jekuilla...

 

Kaiken kiireen keskellä Unto-eno näkee kadulla
lempeän hahmon -kukahan hän mahtaa olla? 
Nyt ei vain jouda tekemään tuttavuutta... 

Pojat hei, pistäkääpäs ne tikut pois!

Tanssilattia täyttyy ja ihalijakin edelleen paikallaan 
Tuliko Juvoselle jo huono olo...
Täällä piilopullollahan Cisse-komistus on
Tessa odottelee, josko oikea hakija tulisi
Oi sitä sydänmen tykytystä, kun Cisse pyytää tanssimaan...


Tiivistä tunnelmaa, parit ovat jo lähekkäin...
Räps, kuviakin otetaan...

Kahden tanssin jälkeen Cisse pokkaa 
ja Tessa jää kaihomielellä katselemaan.
Ihanaa oli!!!


Muistoja jää monelle parille...

Hykerryttäviä muistoja myös 1:1 ihmisille :)
Kuva Susannalta


Ihana päivä päättyy ja Rysän niemi hiljenee vähitellen...
Kuva Susannalta


Kotona Toni toivottaa tytöille ja Unto-enolle
"Kauniita unia ja oman kullan kuvia"
eikä tajua kuinka oikeaan hän osuu...