keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Jouluvaloa pimeyteen



Vihdoin aikataulut sopivat ja pääsin osallistumaan 
Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien kerhoiltaan, 
jossa tällä kertaa tehtiin Strindbergin valaisin 
ja samalla vietettiin pikkujouluja.

Minun valaisimesta tuli musta, vaikka yleensä ovatkin vihreitä. 
Unto-eno otti sen Untolaan kirjoituspöydän nurkalle.


Pikkujoulupaketista sain aivan ihania siivousvälineitä
ja jouluiset patalaput.



Lauantaina sitten jatkettiin valaistuksen merkeissä
ja tehtiin joulutähti(ä) ikkunaan.


Tähtiä valmistui kaksi kolmessa tunnissa!

Onneksi aloitettiin isommasta, 
joka kasattiin sakara kerrallaan ja vasta lopuksi liimattiin yhteen.
Pienempi 8-sakarainen oli paljon vaikeampi,
vaikka osia oli "vain" neljä.

Leea valmisti minulle patterijohdotuksen näihin, 
kun Villa Hensvikissä ei ole tehty valaistussähköistystä.

Keittiön ikkunaan valittiin pienempi tähti luomaan joulutunnelmaa.
Luntakin näkyy olevan enemmän kuin meillä.

Nyt löysin vielä yhden uuden mallin
jos vaikka ensi jouluksi kokeilisi...



1 kommentti:

  1. Onpa kauniit tähdet ja kiitos linkistä, täytyykin kokeilla tehdä tällainen =)

    VastaaPoista