maanantai 7. syyskuuta 2015

Nukkekotiviikonloppu Keuruulla 4.-6.9.2015

Ihanaa kun perinteet saavat jatkoa!
 
Koko aurinkoinen viikonloppu 
Riihon leirikeskuksessa Keuruulla
Nukkekotiyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa
samanhenkisten ihmisten kanssa, 
näpertäen erilaisia minejä 
ja oppien uutta!

 Tervehdys, olen Rauha.
Leskirouva ja olen Yksiön tuleva vuokralainen.
Huoneistoni on vielä erittäin kesken (istun seinäkasan päällä),
mutta kivoja tapetteja löysin Leenalta.
Tämän mekon sain päälleni Keuruulta ja
Hanna antoi huivin kyytipalkkana -kiitos!

Aiemmin oli jo kyselty pajatoiveet. 
Tarjolla oli viisi erilaista pajaa: 
vaate-, vanerin taivutus-, reino-, patja- ja puutyöpajat.
Toiset pitempiä ja toiset lyhyitä 2 tunnin pajoja.
Voi sitä valinnaan vaikeutta -kaikkiin olisin taas halunnut!
Jo torstaiyön nukuin epämääräisesti jännittäen ja odottaen :)

Perjantaina keräännyimme eripuolilta Suomea ja
illalla Hanna piti meille alustuksen lauantain vaatepajaan.



Ja vaatepajalla minä aloitin mekkoa suunnittelemaan. 
Hannalla oli ihania nukkeja ja vaatteita ideamalleiksi meille.




Ruokailun jälkeen hyppäsin Auliksen lipastopajaan.

Auliksen mallilipasto
Minun lipastosta kehittyi...
...tämmöinen -vetimet ja yläovien saranat jäi uupumaan
 Lipastoa jouduin urakalla jatkamaan vielä sunnuntainakin, 
mutta melkein valmiiksi se tuli.

Illalla "vapaa-ajalla" Hanna vielä väänsi rautalankaa 
ja minä ompelin... ompelin ja ompelin
-kävin kyllä saunassa ja uimassa välissä -ja syötiin.

 Valmistui se noin 23:00 ja Rauha hymyilee :)

Muuta nukkisväkeä oli kertynyt paikalle pikkuhiljaa
ja paparazzeja pörräili ympärillä...





Sunnuntaina jatkoin lipaston tekoa ja 
aloitimme myös lieden teon.

Auliksen keittiömalleja
 
Minun lipasto ja puolivalmis liesi pajan lopussa
sekä Auliksen liesi mallina.
Tuollaiseen kuntoon on kotona jatkettava.
Minä taisin kyllä edistää Yksiön kalustusta, 
mutta itse Yksiö jäi ihan koskemattomaksi.
Kuten myös monta muuta pajaa käymättä...

Sinikan upea patja, Reinot ja mummolle hame ja virkkaus
Leenan hienoja verhomalleja.
Reino-pajaa kävin kurkkaamassa

En ehtinyt Marian Reino- ja vaneri-pajoihin,
Erjan patja-pajaan enkä osallistunut Hannan neule ja virkkausvinkkeihin.
Toivottavasti näitä tulee toistekin! 

Ihana viikonloppu päättyi -syömiseen :)
Upea viikonloppu, 
upeiden ihmisten kanssa upeassa paikassa!!

(Täällä juttuni edellisestä vuodesta)



9 kommenttia:

  1. Jo vain olikin mukava viikonloppu - ja sait sentään noin paljon valmista, tai melkein valmista!
    Mekko on kyllä eri upea - ja sopii kantajalleen justiinsa.
    Ei muuta kuin kevääseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää vain tällöisiä tapahtumia! Vähän tai ei oleenkaan kun ompelee on ylpeä tuotoksestaan. Sinulle tuli UPEA jakkupuku valmiiksi.

      Poista
  2. Sinäpä sen sanoit: 'Ihana viikonloppu päättyi -syömiseen :)
    Upea viikonloppu, upeiden ihmisten kanssa upeassa paikassa!!
    Lipastostasi tuli tosi hieno.
    Enkä yhtään ihmettele, että Rauha hymyilee, mekko on niin nätti.
    Ja oikein hyvän värinen!
    Hei, meidänhän täytyy muistaa viettää Rauhojemme nimipäiviä 29.12. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jestas, enpä tajunnutkaan sinun nimikaimaa, kun Edithiä vain ajattelin. Minun Rauha on niin rauhallisen näköinen -siitä nimi tulee. Taitaa sukunimi olla Lempeä -en ole ihan varma siitä ;)

      Poista
  3. Saithan sinä monenlaista hienoa aikaan! Jopa noita vaatteitakin, jotka mulla jäivät tekemättä. Viikonloppu oli todella mukava jälleen kerran, kiitos sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteen teko oli hidasta, mutta antoisaa. Ensi kerralla taas muuta. Kiitoset seurasta!

      Poista
  4. Oi kun hienoja kuvia! Mekosta tuli upea ja kyllähän tuo huivi siihen passaa, vaikka onkin vähän räikeä. :) Erityisen vaikuttunut olen kyllä tuosta tekemästäsi lipastosta. Se on hillittömän hieno malli, mutta ajattelin, että se on niin monimutkainen, ettei sitä voi saada valmiiksi kurssin aikana. Ehtiväinen kun on, niin näemmä valmistakin tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivi lämmittää ja väri on erittäin hyvä ;) En kyllä olisi tuollaista lipastoa ikinä saanut kasaan ilman Auliksen opastusta!

      Poista
  5. No niin, asukas on löytynyt ja tosi kauniin mekon olet saanut aikaan. Jäädäänpä odottamaan yksiön valmistumista mielenkiinnolla.

    VastaaPoista